Amophis - Tales From the Thousand Lakes

Julkaistu: 12.7.1994
Genre: Melodinen Death Metal
Kesto: 39.53
Levy-Yhtiö: Relapse Records
Formaatti: CD

Kappaleet:
1. Thousand Lakes – 02:03
2. Into Hiding – 03:45
3. The Castaway – 05:33
4. First Doom – 03:52
5. Black Winter Day – 03:51
6. Drowned Maid – 04:23
7. In the Beginning – 03:39
8. Forgotten Sunrise – 04:54
9. To Fathers Cabin – 03:05
10. Magic and Mayhem – 04:28
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vaikka jokainen metallisti ei pidäkkään suomalaisista metalliyhtyeistä, ei tuskin kukaan voi sanoa, etteikö yksikään Isäinmaamme raskaamman musiikin edustajista olisi merkittävä. Kotomaassamme genre alkoi lopullisesti tulla suosioon kahdeksankymmentäluvun loppupuolella, jolloin 90-luvulla tietenkin tuli hirveät kasat metalliyhtyeitä, jotka jakautuivat hyvin laajalti eri genreille. Yksi aivan yhdesänkymmentäluvun alussa aloittanut yhtye oli Amorphis. Nykyään todella moni suomalainen nuori (ja vanhempikin) tietä tämän yhtyeen ja voin surukseni myöntää, että Amorphis alkaa olla jo hieman liian massaamielyttävää, johtuen ehkä uudesta laulajasta ja hänen muutoksestaan Amorphiksen musiikkiin. Mutta itse voin sanoa, että Amorphiksen hienoimmat albumit syntyivät 90-luvun puolella ja ovat oikeastaan jo suomimetallinklassikoiksi laskettavissa. Amorphiksen 1993 julkaistu ensimmäinen albumi, The Karelian Isthmus, oli kelttimytologiaa ja okkultismia sisältävää death-metallia, joka varmana herätti useamman ihmisen kiinnostuksen. Jättipottiin yhtye iski jo seuraavalla teoksellaan, Tales From the Thousand Lakesilla. Levy oli jopa bändin jäsenet kovasti yllättävä teos, joka kohosi nopeasti muidenkin kuin "harkkoremetallistien" arvostamaan kuuluisuuteen. Tales From the Thousand Lakes oli paljon melodisempi kuin edeltäjänsä. TFtTL:ltä löytyi myös progressiivisia elementtejä sekoitettuna perinnemusiikkipiirteisiin ja Kalevala-aiheisiin sekä kaiken lisäksi vielä doom-metallimaisuuksia. Itse olen myös yksi niistä, joka pitää Tales From the Thousand Lakesia Amorphiksen parhaana teoksena, mutta kuinka hyvä se on muuten?

Jos etsit rentoa, iloista tai hymyilyttävää metallia, ei Tarinat tuhannelta jörveltä ole aivan oikea valinta sinulle. Death-, Doom- ja progressivinen metalli saavat aikaan levylle melkoisen synän ominaisuuden, joka ei kuitenkaan tarkoita että kyseessä olisi joku gootti- tai angstaustunnelmaa oleva roska. Levyn avaava Thousand Lakes nostaa tunnelman korkealle ja toinen raita, Into Hiding, antaa jo selvää kuvaa levyn sisällöstä. Doomimaisen progressiivisetm hitaat ja melodiset riffit ovat albumin perusteema. Kitarat hoitavat pääosuuden, mutta melodisuuden tuomiseksi muusikko nimeltä Kasper Mårtenson soittaa kosketinsoittimia. Myös perinnesoittimilta kuullostavia ääniä löytyy levyltä. Tempo Tales Form the Thousand Lakesilla on oikeastaan koko ajan hidas. Kappaleiden jylläävät riffit eivät nopeutta tarvitsekkaan, vaan ne jaksavat kiinnostaa loppuun asti. Ei vaan levy heti uudestaan perään miastu, sillä kyllä ne melodiset death-metal kitaranrääkkäyksetkin jaksavat hieman puuduttaa laajalti musiikista pitävää ihmistä. Laulu on pääasiassa kaikkienpitämän Tomi Koivusaaren mukavaa murinaa, mutta Suburban Triben vokaalisti Ville Tuomi vieraili laulamassa puhtaasti laulettuja osuuksia. Esimerkiksi levyn yhdeltä loistavimmista biiseistä To father's cabinilta löytyy myös koneilla muokattuja oudon etäisen kuuloisia lauluosuuksia, jotka virittävät tähän loistavaan biisiin tunnelmaa. Kitaroiden riffit on päähäntarttuvia ja kiintoisia, mutta basso pääsee vain harvoin loistamaan. Tales From Thousand lakesille olisi sopinut yksi megaupea bassoriffi paremmin kuin hyvin.

Kuten moni albumi, jakautuu myös Tarinat Tuhannelta Järveltä loistaviin, ja sitten keskinkertaisempiin biiseihin. Esiin on yleensä helppo nostaa levyn, ja ehkä myös yhtyeen yksi tunnetuimmista kappaleista, Black Winter Dayn. Levyn hidas, melodinen, ja myös hieman doomahtava riffi on nerokkaan loistava ja maineensa arvoinen. Parhaiten muukantartuttavana kappale on oikeastaan helposti nimetty levyn parhaaksi. Jos Amorphis olisi jatkanut enemmän nerokkuuttaan ja lisännyt vielä progressiivisia nerouksia lisää, olisi saatu kasaan ehkä se maailman yksi parhaista levyistä. Valitettavasti albumin lyhyehkö neljänkymmenen minuutin kestoon sisältyy 11 korkeintaan viisi- ja puoliminuttista biisiä, jotka kaikki eivät pysty yksittäisinä tähtinä eroamaan. First Doomin ja In the Beginningin kaltaiset kappaleet, jotka eivät oiekastaan edes ole huonoja hukkuvat liian venytettyyn ideaan ja jäävät vähemmälle huomiolle. Ja sitten kun levyn kuuntelee uudestaan, huomaa, että nämä ovatkin melkoisen hyviä sittenkin. Olisin myös kaivannut levyn samaa teemaa, progressiivisuutta ja hieman folkmaista ambienttia yhdistävän pitkän kappaleen, jossa olisi ollut hienot kosketinsoitinkuviot. Tämän lisäksi pari nerokasta vetoa ja aiemmin manitsemani loistava bassoriffi toisi vähän potkua lisää- Tales From The Thousand lakes ei ole levy, joka kuunellaan viikon sisällä puhki kahdellakymmenellä kuuntelukerralla ja sitten jätetään unhoon. Levyä ei yleensä jaksa kuunnella kuin yhden kerran putkeen, mutta kun sen kaivaa esiin pitkästä aikaa, se kuullostaa jumalaisen hyvältä. Oikeastaan ei voi sanoa, olisiko vielä rpogressiivisemp iverio levystä ollut parempi idea. Amorphis onnistuu kuitenkin Tales From the Thousand Laken synkän melodisissa death-metallissaan pitämään kiinnostuksensa yllä. Kun ajattelin tehdä tämän arvostelun ajattelin kuunnella myös levyä hieman. Nyt soiva melodisen tunnelmallinen ei yhtään liikaa kehuttu Black Winter Day ja muut loistobiisit kyllä kiehtovat minua varmaan loppu elämäni - kunhan en kuuntele niitä liian usein.

Amorphis ei kyllä ole ollu mikään pilipalimetalliyhtye vanhoina aikoinaan. Sen todistaa jo Black Winter Day. En minä uuttakaan huonoksi sano, siitä puuttu vaan samanlainen taianomainen synkkä tunnelma jonka melodiset hitaat riffit saavat aikaan. Tales From The Thousand Lakea voisi merkkiteoksena kutsua ihan suomalaisen metallistin yleissivistykseen. TFtTL:sia voisi melkeen sanoa yhdeksi parhaaksi kotomaastamme tulleeksi metallilevyksi, vaikka 2000-luvun suomalaisen folk-metallin ja melodeathin tasolla näin ei vältämättä niin pikänä ole. Kun muistaa, että jokaista albumia ei heti saatuaan tarvitse tehokuunnella lähes puhki, pysyy varmaan levy monien genren ystävien pitämissä levyissä todelle pitkään elämään, ellei sitten valaistu Kristinuskosta liikaa ja rupea kuuntelemaan pelkkää iloista gospelrokkia.

Lyhyesti: Suomalaisen Metallin merkkiteoksia ja oikeasti sen tittelin arvoinen. Vaikka ehkä tuntuu aluksi hieman yksinkertaiselta, on levy nerokas.

88/100