Julkaistu: Marraskuussa 1986
Genre: Thrash Metal
Kesto: 55.35
Levy-yhtiö: Capitol Records
Formaatti: CD
Kappaleet:
1. Wake Up Dead - 3.41
2. The Conjuring - 5.04
3. Peace Sells - 4.04
4. Devils Island - 5.05
5. Good Mourning/Black Friday - 6.41
6. Bad Omen - 4.05
7. I Ain't Superstitious - 2.46
8. My Last Words - 4.47
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vuonna 1983 nykyään melkein kaikkien tietämä Metallica valmisti materiaaliaan tuleviin albumeihinsa. Niin, vielä tuolloin Dave Mustaine toimi tämän maailman kuuluisimman thrash-metal yhtyeen soolokitaristina. Muut yhtyeen jäsenet eivät oikin tykänneet Mustainen päihteiden käytöstä ja niiden tuomasta väkivaltaisesta asenteesta. Niinpä Metallican jäsenet tekivät yhden metallimusiikin suurimmista päätöksistä: he erottivat Mustainen. Voi olla monta mieltä, oliko tämä loppujen lopuksi hyvä vai huono päätös, mutta ilman tätä tapahtumaan olisime varmasti jäänet todella paljosta paitsi. Saatuen potkut Metallicasta Dave Mustaine oli suoraan sanoen vittuuntunut ja halusi kostaa Metallicalle. Hänellä oli vain yksi tavoite: menestyä Metallicaa paremmin musiikin alalla. Asia lienee vain niin, että loppujen lopuksi Mustainen ei ikinä pystynyt tähän. Mustaine haali mahdollisimman nopeasti kokoon yhtyeen muut jäsenet ja niin syntyi Megadeth. Yhtye sai ensimmäisen albuminsa, Killing is My Bussiness... And Bussiness is Goodin ulos vuonna 1985. Tässä vaiheessa Metallicalta oli ilmestynyt jo kaksi albumia ja se oli noussut suhteellisen tunnetuksi yhtyeeksi. Megadehin ensimmäinen teos oli selvää Thrashia, joka joistakin saattoi kuullostaa melkoisen paljon Metallicalta. Koska Mustaine ei saanut Megadethille laulajaa, hän hoiti sen osuuden itse. Vuoden kuluttua Megadethin ensimmäisestä levystä yhtye julkaisi toisen teoksensa, Peace Sells... But Who's Buyingin. Metallicalta oli aikaisemmin saman vuonna ilmestynyt suureen suosioon noussut Master Of Puppets. Mutta kuinka kova oli Megadethin myös suosituksi nostanut kakkosalbumi?
Vaikka Megadethin ensimmäinen teos ei ollut se kaikista menestynein, oli se silti todella loistavaa metallia. Peace Sells... But Who's Buyingillä Megadeth ei onneksi edes paljoa yritä muuttaa jo hyväksi todettua tyyliään. Peace Sellsin Thrash,metallli on suoraviivaista, mutta silti välillä jonkinmoisen melodistakin, kun vertaa vaikkka toisen "Thrashin suureen neljään" kuuluneen yhtyeen, Slayerin musiikkiin. Vaikka Mustainella on paljon isommat syyt olla vittuuntunut kuin Metallicalla, ei tämä ängeri ilmeenny aivan yhtä hyökkäävästi Megadethillä kuin Metallicalla. On yksi asia, missä Megadeth on monien, kuten myös minun, mielestäni parempi kuin "vastustajansa" Metallica, nimittäin lyriikat. Yleensä poliittisesti kantaanottavat tai muuten hieman kekseliäämmät lyriikat ovat vain entistä paremmat Peace Sellsillä. Tästä hyvänä esimerkkinä levyn nimikkobiisi, joka mieleenjäävineen lyriikoineen ja thrash-melodioineen on perkuleen loistavana biisinä yksi parhaita thrash-metal biisejä ikinä. "If there's a new way, i'll get first in line. But it better work this time." Ja sitä rataa. Ilahduttavaa on myös se, että Mustaine ei yritä vääntää väkisin yhtään metalliballaadia, sillä niissä onnituminen on paljon vaikeampaa kuin normaaleissa thrash-biiseissä. Vähän hiljaisempaa tai hitaampaa riffittelyä toki löytyy, mutta Megadeth aina pääsee osuuksiinsa siinä missä se on hyvä. Peace Sells on tiivistetty hyvin. Levy on juuri sopivan pituinen, jolloin se jaksaa pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Vaikka parempien kappaleiden joukosta muutama heikompi kappale löytyykin, ei varsinaisesti huonoja biisejä ole pistetty mukaan.
Mutta kun ottaa Peace Sellsin toiseen ja Master Of Puppetsin toiseen käteensä huomaa, missä Megadeth Rauhan Myynti mättää "kilpailijansa" saman vuoden teokseen verrattuna. Peace Sells on pääasiassa noin kolmesta viiteen minuuttin pitkiä biisejä, joista eroaa ainoastaan lähemmäs seitsenminuuttinen Good Mourning/Black Friday, joka ei valitettavasti edusta sitä albumin parasta puolta. Kun ajattelee Master Of Pupeptsin biisilistaa, ei ehkä ihmettele miksi se pääsi enemmän suuren kansan suosioon. Levyn 8 minuuttisessa nimikkobiisissä on sekä hidas että nopea soolo. Kuinka monessa Peace Sellsin biisissä on näin? Ei yhdessäkään. Ja kuinka monta kahdeksanminuuttista mahtavalla bassosoololla varustettua instrumentaalibiisiä löytyy Peace Sellsiltä? Ei yhtään. Itseäni harmitti aivan tavattomasti, että Mustaine ei halunnut tehdä nopeita ja melodisia instrumentaaleja Peace Sellsille. Vaikka luonnollisesti thrash-metal albumilal keskitempo ei ole hidas, olisi Peace Sellsille kaivannut myös yhden nopean ja lyhyen tilutussoololla varustetun kappaleen, vaikka toki omaperäisyys on aina kunnioitettavaa. Mustainen työskentelystä ei voi kuitenkaan paljoa valittaa. Kaikki biisit Peace Sellsillä, luulunottamatta Dixonin tekemää I Ain't Superstitiousia, ovat Mustainen käsialaa ja ottane huomiin, että kysinen miekkonen ei ole koskaan laulajaksi pyrkinyt, kuullostaa vokaalisointi ihan kiitettävältä. Peace Sells on kuitenkin hyvä askel kaikessa suunnassa Killing is my Bussiness... And Bussiness is Goodilta. Vaikka edellinen teos olikin kaikin puolin loistava, on Peace Sells kuitenkin parempi ja kiitettävän arvosanan ansaitseva. Levyn parhaisto, kuten nimikkobiisi, Devils Island, Bad Omen, Wake Up Dead ja My last Words jäävät mieleen loistavina thrash-metal biiseinä. Muutenkin kun levyä vertaa Megadethin myöhäisempään tuotantoon, on Peace Sells yksi parhaista yhtyeen teoksista aina ja ikuisesti.
Jos pidät metallista ja osaat kirjoittaa alagenren thrash- eikä trash-metal, mutta et ole kuullut Megadethistä asut todennköisesti tynnyrissä. Megadeth ei ole turhaan päässyt niinsanottuun "Thrashin suureen nelikkoon", sillä Peace Sells on yksi parhaiat esimerkkejä bändin loistavasta musiikista. Vaikket yhtyeestä kauheasti olisikaan kuullut on vaikkapa Peace Sellsin ostamieseksi ihan riittävä syy bändiin tutustuminen. Metallican ja Megadethin välillä saattaa olal taistelua, mutta paras vaihtoehto ei ole ostaa vain Metallican tuotantoa syynä "se on tunentumpi" vaan tutustua (ja rakastua) kumpaankin yhtyeeseen.
Lyhyesti: Yksi yhtyeen ja samalla genrensä kovimpia tuotoksia vailla mitään turhaa.
91/100
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti