Julkaistu: 3.10.1994Genre: Hard Rock
Formaatti: Tupla-CD
Kesto: 87:40
Kappaleet:
CD 1
1. What You Don't Know (Sure Can Hurt You) - 4:43
2. The Kids Are Back - 2:49
3. Stay Hungry - 5:09
4. Destroyer - 4:10
5. We're Not Gonna Take It - 3:17
6. You Can't Stop Rock 'n' Roll - 7:23
7. Like a Knife in the Back - 2:47
8. Shoot 'Em Down - 3:19
9. Under the Blade - 4:35
CD 2
1. Burn in Hell - 5:49
2. I Am (I'm Me) - 5:25
3. I Wanna Rock - 13:05
4. S.M.F. - 7:27
5. We're Gonna Make It - 4:20
6. Jailhouse Rock - 3:23
7. Train Kept a Rollin' - 10:06
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ennen vanhaa oli todella hienoa asia soittaa rokkia. Sitä hienompi asia oli soittaa astetta raskaampaa Hard Rockia. Vielä hienompaa oli pukeutua tyhmästi, käyttää rumia kampauksia, skoittaa hieman pop- tai punkvivahteita musiikkinsa ja näin väittää soittavansa glam rockina tunnettua genreä. Mutta vielä tätäkin hienompaa oli ilmaista itseään jollain kauhealla tavalla, joka säikyttäisi vanhemmat ihmiset ja estäisivät näin kapinallisia lapsiaan kuuntelemasta tätä musiikkia. Tätä kutsuttiin Shock Rockiksi, joka menestyi yllätävän hyvin, ehkä vain sen takia, että se oli olevinaan kapinallisten nuorten musiikkia. Näiden genrejen menetyneitä edustajia olivat muunmuassa Alice Cooper, Iggy Pop ja Kiss, joista viimeksi mainittu on ehkä se ainoa oikeasti ihan ok. Myös yksi näitä genreä edustaineita yhtyeitä oli, ylläripylläri otsikon lukeneille, Twisted sister, joka "lietsoi hienoa kapinahenkeä nuoriin". Täytyy sanoa, että oman musiikkimakuni kehitykselle kyseessä on melkoisen tärkeä yhtye. Tämän bändin kuuleminen sai minut ensimmäistä kertaa pitämään raskaammasta musiikista ja oikeastaan kunnolla tykkäämään jostain tietystä yhtyeestä. Twisted Sisterin livealbumi Live at the Hammersmith, jonka otsikon lukeneet tietävät olevan arvostelussa kohta, oli myös yksi ensimmäisiä omia levyjäni ikinä. Noh, nyt kun musiikki makuni on kehittynyt nykyiseen älyttömän loistavaan muotoonsa, ei Twisted Sister tosiaankaan ole lempiyhtyeitä, mutta kuuntelen silti tätä livealbumia (joka on ainoa levyni yhtyeeltä) ja aion ilmaista vihdoinkin siitä oman nykyisen mielipiteeni.
Lähtökohtaisesti Twisted Sister ei kiinnosta sen enempää kuin vaikka Ismo Alanko, mutta silti yhtyeeltä löytyy ihan kelpoja kappaleita. En yleensä livelevyihin perusta ja uskon, että Sekoitetun Siskon studioalbumit ovat tasokkaampia kuin tämä käsissäni pitämä levy. Albumi (keikka?) kestää lähes puolitoista tuntia, joten se on jaettu kahdelle CD:lle. Sen verran, mitä tiedän yhtyeen biisesitä, ei ensimmäinen levy ole paskempi. Tietääkseni sillä on juurikin yhtyeen korkealaatuisimpaa tuotantoa. Okei kaksi ensimmäistä biisiä What you Don't Know ja The Kids Are Back ovat melkoisen tylsää perus kasari hard rockia, joiden aikana voisi nukahtaa tai mennä hakemaan vaikka jäätelöä pakastimesta. Kolmantena tulee yhtyeen kuuluisimman levy, Stay Hungryn nimikkobiisi, joka on oikeastaan mieleenjäävän ja mukaansatempaavan kertosäkeen ansiosta oikeastaan hyvä biisi. Kun itse laulu loppuu, tulee vielä kirotun tylsää yhtyeen puhumista yleisölle pari minuttia. Jotain roskaa puhutaan ja itse voi vain huokaista: olkaa jo hiljaa hemmetti soikoon ja aloittakaa seuraava biisi. Seuraavana tulevat hyvän hidastempoisen riffin omaava Destroyer ja itseni entinen suosikkibiisi Twisted Sisteriltä, eli pirteän kapinahenkinen We're not gonna take it. Näiden jälkeisen vähemmän hyvän You can't stop Rock 'n' rollin jälkeen tulee taas monta minuuttia täysin turhaa ja tylsää puhetta! Huoh. Like a Knife in the Backin ja Shoot 'Em downin ei kauhean innostavien esitysten jälkeen kuulemme vielä ykkös-CD:n lopuksi bändin korkeatasoisimpaan kastiin kuuluvan Under the Blade.
Toinen CD on ihan kelvon settilistan omaavan edeltäjänsä jälkeen melkoisen mitäänsanomaton. Kahden ensimmäisen kappaleen, Burn in Hellin ja I Am (Im me):n, tasoista tylsää moskaa on vain aivan liikaa. Ainoat "ihan jees" -leiman ansaitsevat biisit tällä kakkos-CD:llä ovat legendaariset I Wanna Rock ja S.M.F. (sick matafakaa!), jotka eivät kuitenkaan kovin hyviä livevetoja ole. Mukana on myös coveri Elviksen vanhasta kunnon Jailhouse Rockista, mutta valitettavasti tämä Twistattujen Sisarien liveveto ei mikään kovin hyvä ole. Kaiken lisäksi mukana on vielä enemmän tätä inhoaamaani turhaa ja tylsää puhetta. Kakkoslevyn jälkeen olo on tuskastunut.
Twisted Sister ei vaan enää pahemmin iske. Koko bändi asenne tuntuu lähinnä naurettavalta ja raskas, kapinahenkinen glam rock on nykyään Death- ja thrash-metallin sekä grindcoren kanssa kasvaneelle nuorisolle lähinnä softia ja vanhemmatkaan tuskin jaksavat enää kauhistua. Ei niin, että "keveys" olisi huono asia, mutta räväkkyys oli ennen yksi bändin valttikortteja. Vaikka Live at the Hammersmith on lähes 15 vuotta vanha livelevy, on äänenlaatu silti melkoisen kehnoa kuunneltavaa. Vaikkei tuolloin vielä ehkä ääneniä pystytty digitaalisesti remasteroimaan, olen kuullut vanhempiakin ja paremman äänenlaadun omaavia livealbumeita. Välissä olevat bändin laulajan välispiikit ovat, kuten monesti olen jo huomauttanut, hunoja ja turhia. Jos näitä ei vielä tuon ajan teknologialla voinut leikata pois, niin miksi ne piti ollenkaan äänittää. Mutta eipä muutenkaan mitenkään hirveästi voi Twisted Sisterin live-esiintymistä kehua. Laulaja kyllä vetää keikalla ihan yhtä hyvin kuin studiossa, eikä yhtyeen muut jäsenetkään soita huonosti, mutta esiintymisestä puuttuu kokonaan se munakkuus, into joka saa kuuntelijan iloisena mukaansa. Ei kyllä voi syyttää katsomoa tällä livealbumilla mistään, sillä he sentään tuntuvat olevan kovia faneja ja menevän hyvin mukana. Twisted sisteriltä kyllä löytyy siis ihan kelpoja biisejä ja niistä yllätävän moni löytyy tältä kyseenalaiselta livelevyltä, joka on kin helpotus, sillä huonommalla settilistalla en olisi jaksanut kuunnella levyä loppuun asti. Twisted Sister ei vaan vakuuta, eikä saa minua hymyilemään musiikillansa, kuten moni muu bändi.
Lyhyesti: Keskitasoinen liveveto keskitasoiselta yhtyeeltä.
70/100
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti