Julkastu: 31.7.2007Genre: Groove metal, Melodic Death metal
Pituus: 45:39
Levy-yhtiö: Roadrunner
Formaatti: CD
1. Not All Who Wander Are Lost – 3:32
2. Clouds Over California – 4:09
3. Bound by the Moon – 4:01
4. Horn of Betrayal – 4:24
5. These Fighting Words – 3:58
6. Head on to Heartache (Let Them Rot) – 4:22
7. Burning Sermon – 3:38
8. Monsters of the Deep – 4:03
9. Tirades of Truth – 5:11
10. When Summoned – 3:04
11. The Axe Shall Fall – 5:15
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yksinkertainen ja surullinen totuus on se, että aliarvostettuja bändejä on maailmassa aivan liikaa. Yhtyeitä tuntuu olevan yhtä paljon kun genrestä pitäviä, jonka takia ei kaikki todellakaan voi nousta valitettavasti moninkertaista platinaa myyviksi suuremman yleisön suosikeiksi. Tosin aliarvostettujakin yhtyeitä on pakko olla, sillä muuten emme saisi ikinä sitä tyydystystä, kun pääsemme snaomaan jotain yhtyettä yliarvostetuksi. Aliarvostettavuudessa on avan se huono puoli, että bändiä on vaikea nähdä Suomessa. Tämän kerran aliarvostetun yhtyeen voittekin lukea otsikosta. DevilDriver on menestynyt tähän asti vasta lähinnä USAssa ja edustaa pääasiassa Groove Metallia. Tämän pyhän genren sanotaan syntyneen Panteran Cowboys from Hellin aikoihin ja DevilDriver on yksi uusimpia loistavia sitä edustavia bändejä. PaholaisAjaja kuitenkin yhdistää melodeath-elementtäjä varsin omaperäisesti mukaan, joka saa yhtyeen erottumaan muista. Välillä myös omalaatuisia thrashmaisia osuuksia löytyy, jotka saavat yhtyeen muistuttamaan hieman suositumpaa Lamb Of Godia. Kaksi ensimmäistä levyä, DevilDriver (2003) ja Fury of Our Maker's hand (2005) keräsivät ihan hyvää kannatusta ja edustivat kumpikin selvästi edellä mainittuja genrejä. Vuonna 2007 ilmestyi DevilDriveriltä vielä tähän asti viimeisin levy, The Last Kind Words. Perinteinen kysymys tähän alkupuheen loppuun: kuinka hyvä se sitten on?
DevilDriverillä on kyllä hyvät lähtökohdat. Kaksi ensimmäistä teosta ovat olleet hyviä, eikä uusimman kanssa ole mitään paineita. Sanon suoraan, että The Last Kind of Words on hyvä levy ja eikö se riitä. Itseasiassa säästäisin paljon turhaa vaivaa sanomalla vain tuon ja lopettamalal siihen tämän koko arvostelun, jota tuskin melkein kukaan lukee innolla. Seuraavaksi voisin yhtä hyvin vaan pistää "lyhyesti" -kohdan ja arvosanan. Okei, jos olenkin vain hiljaa ja arvostelen tämän neljäkymmentäviisiminuuttisen määrän erilaisia korviamielluttavia ääniä. DevilDriverin tyylissä huomaa muutoksia. Musiikki on The Last Kind of Wordsilla yhä enemmän pelkkää selvää melodeathia, eikä läheskään yhtä paljoa groovaavia sävellyksiä. Tuntuuhan se kivalta, sillä levyllä on monia hyviä lähinnä melodethisia kappaleita, mutta lisää groovia jää kyllä hieman kaipaamaan. Varsinkin ensimmäisen levyn loistavia groovemelodioita jää hieman haikeasti kaipaamaan. Äänenlaatu ja soundien taso ylipäänsä on noussut yhä parempaan suuntaan, joka ei tietenkään mikään merkittävä muutos ole, mutta silti ihan mukava muutos parempaan suuntaan pienissä yksityiskohdissa. Laulajana Def Fararakin on kokenut henkilökohtaista kehitystä, joka on hyvä asia. Yksi hienoimpia asioita bändin etenimisen seuraamisessa on kuunnella laulajan edistymistä. Myös rumpali tuntuu oppineen paremmaksi alallaan, joku näkyy monissa kappaleissa. Grooven taaemmaksi jäämisen ohella pari kappaletta tuntuvat melko yksinkertaisilta ja hieman ehkä metalcoremaisilta, mutteivat siltikään huonoilta. Edelliset levyt ovat kompastuneet (eivätkä siten ihan loistava -merkintää ansainneet) pari kertaa siihen, että osa kappaleista on rakennettu melko tylsille perustuksille, eikä kunnon otetta ole saatu muodostettua. The Last Kind of Wordsilla yritetään tätä ehkä hieman varoivaisemmin, mutta samalla määrätietoisemmin. Useimmiten myös kokonaisuutena riffit ja kompit ei ole Viimeisillä Kilteillä Sanoilla niin pomppivia, mutta omalla tavallaan silti mukaansa tempaavia.
Levy alkaa kahdella biisillä, joista tehtiin levyn singlet, Not All Who Wander Are Lostilla ja Clouds Over Califronialla. Jälkimmäinen on selvästi melodethinen biisi, mutta erittäin tarttuva ja oikeastaan todella hyvä biisi. Singleainesta kyllä selvästikkin, mutta tuntuu etten ole ainoa DevilDriverin ystävä, joka tästä biisistä pitää paljon. Näidne kahden jälkeen tulee joko selvää vanhan mallista groove metallin ja melodeathin sekoitusta tai sitten vain jälkimmäistä sisältäviä toinen toistaan joko parempia tai huonompia biisejä. Erityisenä manittakoon loistavan riffittelyn omaava These Fighting Words, todella tarttuva ja kivan groovaavan kertosäkeen omaava Burning Sermon sekä loistavat sävellykset omaava Tirades of Truth. Oikeastaan The Last Kind Wordsilla ei ole sitä ongelmaa juurikaan, että joku kappale erottuisi joukosta selvästi huonompana. Lähinnä kaikki kappaleet ovat sellaisia, jota nimittäisi "hyväksi", mutta edellämanitsemani kappaleet ovat kyllä ihan "loistavan" leiman omaavia. Siinä ei kuitenkaan ole ongelmaa, että biisit eivät erotu toisistaan, vaan jokainen kappale on ihan selvästi oma yksilöllinen teoksensa. Kuten ehkä epäluuloisimmat genrestä jo varmaan ajattelevat, ei lyriikat mitään täydellisyyksiä ole. Melko simppelit sanoitukset eivät ole niitä mieltä eniten mukaansa ottavia, mutta eivät silti mitään hallaa tee. Silti kun Groove Metallista itselleni tulee mieleen heti Pantera, ei heidän lyyriikoidensa tasolle DevilDriver pääse The Last Kind Wordsilla. Positiivisenä voi sielä tähän lisätä kitarasoolot, joiden määrä on lisääntynyt ja laatu parantunut.
DevilDriver jatkaa samaa hyvää linjaansa, eikä The Last Kind Words ole askel huonompaan, vaan parempaan suuntaan, vaikka grooveosuuksia ei missään nimessä saa vähentään yhtään enempää. Viimeiset Kiltit Sanat on suoraviivaisempi, melodeathisempi ja ehkä hieman simppelimpi albumi. Senpaikoitellen nerokkaat sävellykset ja hyvä meininki ovat kuitenkin mukaansatempaavia. Devildriver kehittyy kokoajan itse ihan yhtyeenä soitto- ja laulutaitojen tullessa yhä paremmaksi. Jos Groove metalin ja Melodeathin yhdistelmä kuulostaa kiintoisalta, on Last Kind of Words enemmän kuin hyvä ostos. Uskon myös, että DeviLDriver viihdyttää jokaista, joka pitää Lamb of Godista ja sen kaltaisista yhtyeistä. Parin tarttuvan sävellyksen ansiosta The Last Kind of Word kohoaa DevilDriverin parhaaksi albumiksi, jonka ylittää vaan tänä vuonan ilmestyvä uusi teos... ainakin toivon mukaan. Saisi vaan bändi eksyä jossain vaiheessa tänne kylmään pohjoiseen maahan, joka myös Suomena tunnetaan.
88/100
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti