Phoenix Wright: Ace Attorney - Justice for All

Alusta: Game Boy Advance, Nintendo DS, Windows
Julkaistu GBA: 22.10.2002, DS: 26.10.2006
Genre: Seikkailu, Visuaalinovelli
Pelimuoto: Yksinpeli
Ikäraja: 12+
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Videopeleissä pitää olla toimintaa ja kokoajan pitää tapahtua jotain. Emmekö me kaikki ole tätä mieltä? Tuskin kukaan ihminen oikeasti tosissaan sanoo mitään tällaista, sillä varmasti jokaisesta on hauskaa vain tutkia paikkoja, rakenella omiaan tai muuten vaan tehdä jotain rentoa, helppoa ja hasukaa. Siltikään ei välttämättä sanat "visuaalinovelli" tai "tekstiseikkailu" houkuta kovin monia nykypelaajia. Tuollainen genre yhdistetään kasuaalisuuteen, joka yhdistetään Nintendoon. Hienoa. No se on kyllä totta, että Nintendo on paras tässä genressä, ainakin minun mielestäni. Genrestä ja yhtiöstä varmaan monille tulee ensimmäisenä Ace Attorneyt, jotka ovat itseasiassa melkoisen suosittuja ja pidettyjä kyseisen genren peleiksi. Alunperin sarjan kolme esimmäistä peliä julkaistiin Nintendon GBA:lle, mutta suurempaa suosiota ne saavuttivat kääntyessään Nintendon uusimmalle käsikonsolille, DS:lle. Neljäs ja tähän asti viimeisin peli, Apollo Justice: Ace Attorney, tehtiinkin sitten esinsijaisesti DS:lle. Itse olen välttynyt tutustumasta sarjaan, vaikka monet sitä ovatkin hehkuttaneet, mutta viimeinkin satuin ostamaan alesta sarjan toisen osan, Justice For Allin, DS:lle ja näin sain selville, kuinka hyvältä saa tämä tylsimmäksi sanotuin osa pelisarjan näyttään silmissäni.

Psyykelukot rikki

Aluksi epäilyni oli suuret, sillä en uskonut kiinnostukseni riittävän todisteiden etsimiseen, joka on yksi tavoista, jolla tässä pelissä kulutetaan aikaa. Ensimmäinen tapaus kuitenkin nappaa mukaan. Pienen epilogin jälkeen heräät oikeustaslosta muutama minuuttia ennen oikeudenkäynnin alkamista, etkä muista mitään. Asiakkasi on naispoliisi, jota syytetään miespoliisin, jonka kanssa kyseinen syytetty seurusteli, murhasta. Sinun täytyy olla hänen, puolustusasianajajansa, jota ei yhtään ainakaan helpota, että et muista mitään mistään. Capcomille pitää kyllä antaa arvostusta tästä mukavasta asettelusta. Ensimmäinen tapaus on pelkässä oikeudessa olemista, eikä se ole kovin pitkäkään. Näin saadaan pelaaja helposti koukkuun ja mukaan tähän peliin, enkä usko, että olisin innostunut alkuvaiheessa pelistä yhtä paljoa, jos olisi vaan pitänyt lähteä etsimään todisteita. Pelissä on yhteensä neljä tapausta. Toisessa olet hyvän ystäväsi ja apulaisesi Mayan kotikylässä, jossa tapahtuu murha, ja sinun täytyy auttaa puollustusasianajajana syytettyä. Tämä toinen tapaus on selvästi ensimmäistä tapausta pidempi ja siinä on kaikkea välillä oikeudessa puollustamisesta todisteiden etsimiseen. Myös pelin suurin (ja yksi ainoista) uudistuksista ekaan osaan esiintyy tässä tapauksessa. Saat Mayalta esineen, jolla pystyt katsomaan jos joku valehtelee ja näin näät hänen "psyykelukkonsa", jotka estävät totuuden tulemasta esiin. Mitä syvemmällä totuus on, sitä enemmän lukkoja. Rikkoaksesi lukot täytyy kerätä todisteita, jotka paljastavat, että henkilö valehtelee. Jos vastaat väärin menetät energiaa. Kun kaikki rukot on rikottu, saat puolet energiamittarista takaisin. Psyykelukkojen rikkominen on aluksi kivaa, mutat pidemmän päälle puuduttavaa, eikä niin innostavaa loppujen lopuksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole peliä haittaava ominaisuus. Toinen tapaus on ihan jees, vaikkei mikään mullistavan hieno.

Kolmannessa tapauksessa murha tapahtuu tällä kertaa murha sirkuksessa, ja vaikka tapauksessa on ihan kiinnostavia henkilöitä, on se kuitenkin melkoisen puuduttava ja todisteiden etsintään kyllästyy omassa vaiheessaan. Tapaus onkin simppelimpi miltä vaikuttaa. Viimeisinpänä, muttei vähäisinpänä on neljäs tapaus, jossa TV-julkimoiden keskellä tapahtuu murha. Aluksi kahden edellisen tapaiselta vaikuutaneessa tapauksessa puollustusasianajajalle on tarvetta, mutta pian selviiäkin tapauden monimutkaisuus. Justice for Allia ei voi syyttää käsikirjoittajan huonoudesta ja sen huomaa varsinkin tässä viimeisessä tapauksessa. Juonikaava on melko monimutkainen, eikä välillä itsekkään tiedä mihin uskoa. Kyseessä on myös pelin pisin tapaus, mutta loppujen lopuksi myös se kaikista paras.

Kaikki huutaa: Objection!

Pääasiassa pelissä on kaksi päätilaa, jossa kaikki tapahtuu. Normaali rikospaikan ja muidenkin taoaukseen liittyvien paikkojen tukiminen, todisteiden etsiminen, ihmisten jututtaminen ja näiden psyykelukkojen ratkominen. Tapaukset aukenet pala palalta, joten nämä ovat kyllä todella tärkeitä osuuksia. Kuitenkin pelin parhaimmat hetket ovat juuri ne väittelyt ja huudot oikeudessa. Justice for allissa on nyt uusi pää asianajaja: ensimmäisessä Ace Attorneyssä esiintyneen syyttäjäneron Manfred Von Karman 18-vuotias tytär Franziska Von Karma. Kyseinen naikkonen tykkää huitoa kaikkia (jopa tuomaria) ruoskalla, jos tapahtuu jotain hänelle epämieluisaa ja on muutenkin ärsyttävä oikeudessa (varsin ylikäyttäessään sanaa fool). Hän on juuri niitä pelihahmoja, joita rakastaa vihata. Eipä Justice for Allin hahmoja voi muutenkaan persoonattomiksi ja tylsiksi sanoa. Oikudessa olet siis puollustajana, joten päätehtäväsi on todistaa, ettei syytetty olekkaan murhaaja ja samalla yrittää saada tapaus ratkaistua todistamalla, että joku muu onkin rötöksen suorittaja. Suurinosa ajasta oikeudessa kuluu kun ristikuulustelet jotain todistajaa, joka sanoo, että syytetty on murhaaja. Yleensä löytyy kuitenkin jokin vika aina todistajan lausunnosta. Lausunto jaetaan yleensä neljästä kuuteen osaan, jotka käsitellään omina lausahduksisaan. Lausahduksia vois painostaa (Hold it), jolleen kyselet lisää asiasta. Syyttäjä ei tietenkään vain seiso hiljaa vaan heittää vastaväitteitä jokaiselle painostukselle. Mukavien hahmojen ansiosta ristikuulustelussa esiintyy myös sopivasti huumroia. Jos luulet lausahduksen vian olevan näytettävissä todisteella, voit simppelisti huutaa vastaväitteen (Objection!) jota kuullaankin paljon oikeudessa. Mutta jos vastaa väärin, menettää tapauksen vakavuudesta riippuen energiaa, jonka loppuessa tapuksen häviää. Tämä pistä äedes hieman harkitsemaan mitä tekee. Joskus pitää myös esittää todiste, joka todistaa sinun väitteesi olevan oikeassa (Take That!). Joskus tosin juttu menee siihen, että sinulla ei ole harmaintakaan aavistusta mikä on oikea todiste, ja ainoa keino on arvata ja väärin mennessä käyttää pyhää painallusyhdistelmää L+R+Select+Start. Hieno asia DS-versiossa on se, että voit itse huutaa mikkiin edelläminitut huudot, kunhan teet sen tarpeeksi hitaasti ja sopivalla etäisyydellä mikistä. Itselläni kuitenkin Objectionin lausuminen niin, että peli hyväksyy sen, tuottaa joskus ongelmaa. Tämä on piristävä, vaikkei kovin mullistava lisä. Bussissa ynnä muissa tuskin vaan kovin moni jaksaa ruveta huutamaan yksikseen.


Stylus vai Nappulat?

Itselleni Justice for All on oikeastaan ensimmäinen peli, jota pelaan vain styluksella. Jotenkin vain heti alkuun koin ruudussa olevien jatkuvasti olevien namiskojen painamisen, todisteiden etsimisen ja valikoiden selaamisen heti alkuun simppelimmaksi styluksella, kuin ihan normaaleilla nappulakontrolleilla. Toki välillä on myös tullut toisella vaihtoehdolla testattua, mutta stylus vaan tuntuu luontevammalta. Starttia kuitenkin tulee ihan vaan painettua, sillä se on ainoa tapa tallentaa peli, jonka voi tehdä lähes milloin vain tapausten aikana Mitä myös GBA-versiosta tiedän, ei DS:n versio tuo mitenkään hirveästi uudistusta, mainittavimpana ehkä juuri se, että käskyt voi oikeudessa itse huutaa. Kauheasti ei kyllä mitään parannusta tarvitakkaan, vaikka grafiikkaa olisi voinut ehkä hieman parannella, vaikkei se merkitsekkään paljoa visuaalinovelleissa. Täytyy musiikkejakin ihan hyvillämielin kehua, sillä kun pääset painostamaan oikeudessa, juuri sopiva musiikki auttaa tuomaan virneen huulille. Yllätys yllätys Justice for Allin heikoinkohta on juuri se, mikä mättää melkein jokaisessa senkaltaisessa pelissä: uudelleenpeluuarvo. Viimeisen helvetin kivan tapauksen jälkeen tajuaa, että ser on ohi, eikä lisää pelattavaa ole. Hauskinta pelissä on juuri hoksata, mitä tilanteessa pitää tehdä, mutta kerran pelin läpipelanneena ne jo tietää. Tapaukset toki ovat niin hyvin käsikirjoittettuja ja muutenkin mukavia, että tulen varmaan pelin ainakin kerran joskus tulevaisuudessa pelaamaan läpi. Tapauksia olisi saanut ehkä myös olla hieman enemmän. Ensimmäisessä Ace Attorneyssä oli viisi tapausta, eli yksi enemmän kuin Justice for Allissa, jonka läpipelaamiseen ei hirveän pitkää aikaa mene.

Genrensä ja yhden konsolinsa kärkeä

Justice for all on kuitenkin selvästi hyvä ja melkein loistava peli. Vaikka sitä sanotaan sarjan huonoimmaksi osaksi, se avasi minulle jos ei ihan faniuden, niin kuiten tykästymisen koko sarjaan. Jos et haluaa mitä perinteistä, seikkailua, tasohyppelyä tai räiskintää ja älykkäämpi, mirettimistä vaativa peli kiinnostaa sinua, tiedät jo mikä sarja on sinulle. Justice ei muiden Ace Attornejen pohalla kuitenkaan ole mikään liikaa älyä ja hoksottimia vaativa peli, vaan sen kanssa pystyy pitämään rentoja pelihetkiä, kunhan vaan tapaus jaksaa kiinnostaa. Itsekkään en paljao kiirehtinyt, vaan kyselin erikseen jokaiselta henkilöltä heidän mielipiteensä kaikista todisteista ja muista tapaukseen liittyvistä henkilöistä, vaan tutustuakseni kaikkien profiileihin tarkasti, sillä niin hyvin tehtyjä ne ovat. Vaikka gnere ei minua houkuttanut paljoa, tykästyin siihen tämän pelin ansiosta, joten Justice For All saattaa hyvin olla se peli, joka saa sinutkin kiinnostumaan kyseisistä peleistä, vaikka tuntuu, että ne eivät kiinnosta pahemmin. Vaikka pari heikkoa kohtaa onkin, kohoaa Justice for All itselläni nintendo DS:n parhaimpiin peleihin, enkä usko, että GBA-versiossakaan mitään vikaa on.


Hyvää:
+Hyvin käsikirjoitettu
+Hyvät hahmot
+Musiikit
+Mukaansatempaavuus
+Ne hetket kun saat ärsyttävän henkilön ahdistettua nurkkaan

Huonoa:
-Uudelleenpeluuarvo ei ole parhain
-Kolmas tapaus alkaa hieman puuduttaa

Lyhyesti: Dekkareista tai genrestä pätkääkään kiinnostuneille loistavia pelihetkiä.


89/100