Rainbow - Rising

Julkaistu: Maaliskuu 1976
Genre: Hard Rock
Kesto: 33.29
Levy-yhtiöt: Polydir Records, Oyster
Formaatit: CD, LP





Kappaleet
1. Tarot Woman – 05:58
2. Run With the Wolf – 03:48
3. Starstruck – 04:06
4. Do You Close Your Eyes – 02:58
5. Stargazer – 08:26
6. A Light in the Black – 08:12
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Yksi erittäin kuuluisan ja menestyneen Hard Rock bändin, Deep Purplen, perustajajäsenistä erosi aikoinaan bändistä, sillä hän halusi tehdä oman, progressiivisemman Hard Rock yhtyeen. Tarkoitan tietenkin DP:ssä kitaristina toiminutta Ritchie Blacmorea. Hän otti bändiinsä mukaan muunmuassa aiemmin Elf -nimisessä yhtyeessä vaikuttaneen laulajan, Ronald James Pavadonan (tunnetaan yleisesti nimellä Ronnie James Dio), jonka vahva ääni vakuutti Blacmoren. Myös muut Elf bändin jäsenistä tulivat mukaan tekemään kappaleita, ja Blacmoren mielestä tämä toimi loistavasti. Näin syntyi Rainbow niminen Hard Rock bändi ja ensimmäinen levy, Ritchie Blacmore's Rainbow. Levy sisälsi monia loistokappaleita ja nykyään legendoiksi ylistettyjä teoksia, mutta silti se ei menestynyt myyntilistoilla erityisen hyvin. Vuosi tämän levyn jälkeen ilmestyi Rainbowin toinen levy, Rising, joka menestyi myynnissä paremmin. Mutta miten hyvin onnistunut Hard Rock levy se loppujen lopuksi on?

Levyllä kokoonpano on muuttunut rutkasti. Ainoastaan pääjäsen, itse Blackmoore, ja loistolaulaja Ronnie James Dio ovat jäljellä. Kaikki muut Dion kanssa Elf bändissä soittaneet ovat siis lähteneet pois. Tilalle on saatu kuitenkin vähintään yhtä hyviä muusikoita, kuten melkein Led Zeppelinin rumpaliksi päässyt Cozy Powell. Levyssä pakosti kiinnittyy huomio kappaleiden määrään: niitä on vain kuusi. Silti levy on vain pari minuuttia edellistä albumia lyhyempi. Selitys tähän lienee levyn lopettavat kaksi yli kahdeksan minuuttista kappaletta. Levy herättää varmasti ajatuksia tosi hyvän Ritchie Blacmore's Rainbowin jälkeen, sillä bändille on huono, jos jo toinen levy menee alamäkeen ensimmäisestä. Sillä aikaa kun levy ei pyöri, ihailee albumin onnistunutta kantta. Se on yksi harvoja seitsemänkymmentäluvun kansia, jotka on oikeasti iloa silmille. Levy alkaa onnistuneella, lähes kuusiminuuttisella kappaleella nimeltä Tarot Woman. Heti tässä aloitusraidassa huomaa, että Dio panostaa yhä enemmän lauluunsa. Tarot Woman on siis hyvä aloitus, mutta ei kuitenkaan yhtä vakuuttava kuin edellisen albumin Man on the Silver Mountain. Seuraavaksi alkaa soimaan pirteä, noin neliminuuttinen Run with the Wolf. Tämä kappale alkaa olla jo edellisen albumin tasoa, ja muistuttaakin rakenteelta hieman joitain yhtyeen ensimmäisen albumin biisejä. Run With the wolfin loputtua tuleekin simppelillä kitarariffillä alkava hitiksi ja yhdeksi arvostetuimmaksi Rainbowin biisiksi noussut Starstruck. Biisi on kieltämättä yksinkertaisuudellaan melko nerokas ja Dion ääni pääsee kunnolla toimimaan tässä kappaleessa, ja huomaa, että hän on yksi maailman parhaita laulajia. Starstruck kertoo siis Blackmorea aikoinaan häirinneestä naisfanista, joka meni joskus todella pitkälle saadakseen tahtonsa läpi. Kuitenkin on jossain vaiheessa sen heikomman biisin tultava. Neljäs raita, Do You Close Your Eyes, ei toki ole huono biisi, mutta muutenkin levyn lyhyimpänä, alle kolmeminuuttisena, se on aika keskinkertainen ja nopeasti kyllästyttävä biisi. Kuitenkin, vaikka tämä heikompi biisi sattui tielle, on levy ollut hyvä tapaus ja ei ole vielä pettänyt pahasti. Siltä kuitenkin puuttuvat Ritchie Blacmore's Rainbowilta löytyvien hittien, kuten Man on a Silver Mountainin ja Temple of the kingin, tasoiset hitit.

Vuorossa on siis levyn kaksi viimeistä kappaletta, Stargazer ja Light in the black. Yhteispituutta näillä kahdella yli kahdeksan minuuttisella biisillä on kuusitoista ja puoli minuuttia. Tätä ennen bändi on levyttänyt vain yhden yli kuusiminuuttisen biisin, edellisellä levyllä esiintyvän kuusi ja puoli minuuttisen Catch the Rainbowin. Biisi oli hyvä, muttei kuitenkaan levyn parhaita. Mutta onnistuuko Rainbow näissä kahdessa pitkässä biisissä? Stargazer alkaa lyhyellä rumpusoololla ja sen jälkeen alkaa Rainbowille melko raskas riffi. Biisin edetessä voin vastata edelliseen kysymykseen onneksi positiivisesti. Stargazer nimittäin sattuu olemaan mestariteos, jonka kaltaista ei Hard Rockissa ole ikinä ennen nähty. Biisi kertoo Egyptiläisen orjan tuskasta ja kivusta, mutta ilman hyvää sanoitustakin biisi olisi kiistämätön legenda. Kaikki sopii yhteen ja saa aikaan yhden kaikkien aikojen parhaimman biisin. Kappale loppuuu vielä jousisoitinten säestäessä todella mieleenjäävästi. Levyn lopettava biisi Light In the Black on lähes yhtä loistava mestariteos. Nopealla ja useasti toistuvalla riffillä kulkeva biisi jatkaa Stargazerin tarinaa, ja kertoo orjan elämästä sen jälken, kun hän on vapautunut. Nopeahko riffi, jonka perusteella voi väittää kappaletta yhdeksi speed-mettalin esi-isäksi, on nerokas ja mieleenjäävä. Dio, joka veti Stargazerin paremmin kuin minkään toisen laulamansa kappaleen, jatkaa samaa uskomatonta rataa Light in The Blackilla. Baiisissä on vielä kaiken lisäksi yksi parhaita ilmakitaransoitto -sooloja, joka kruunaa kappaleen. Rising, joka parani ensin vaisusti ja sitten laski tasoaan, lopettaa vain kuuden raidan albuminsa todella tyylikkäästi.

Kaksi viimeistä mestariteokseksi yltänyttä raitaa, nostaa siis Risingin Ritchie Blacmore's Rainbowia paremmaksi. Levy on pakko-ostos jokaiselle, joka pitää esimerkiksi Deep Purplen kaltaisesta Hard Rockista. Sen sisältämät lopetusraidat ovat oikeastaan jo syy maksaa noin kymppi tästä albumista. Levyä on kuitenkin hieman vaikea verrata arvosanassa toisiin, aivan erilaisiin Metalli -genreä edustaviin teoksiin, sillä vaikka levy onkin paikottain raskas, se eroaa silti monista metallitekeleistä. Vaikka siis albumi saa korkean arvosanan, sitä ei välttämättä löydy Top -levy listoiltani niin korkealta kuin arvosana antaa uskoa. Olen pahoillani, mutta on vaan niin paljon hyviä albumeita, ja niiden toisiinsa vertaaminen on välillä helkutin hankalaa.

Lyhyesti: Progressiivisen Hard Rockin yksi kulmakiviä ja lopetusraitojensa ansiosta oikeasti loistava albumi.

94/100