Manowar - The Triumph of Steel

Julkaistu: 1992
Tyylilaji: Heavy Metal, Power Metal
Kesto: 69.25
Julkaisija: Atlantic
Formaatti: CD




Kappaleet:
1. Achilles, Agony and Ecstasy in Eight Parts – 28.38
*Prelude
*I. Hector Storms The Wall
*II. The Death of Patroclus
*III. Funeral March
*IV. Armor Of The Gods
*V. Hector's Final Hour
*VI. Death Hector's Reward
* VII. The Desecration of Hector's Body
- Part 1
-Part 2
*VIII. The Glory of Achilles
2. Metal Warriors – 3.54
3. Ride The Dragon – 4.33
4. Spirit Horse of the Cherokee – 6.02
5. Burning – 5.10
6. The Power of Thy Sword – 7.51
7. The Demon's Whip – 7.50
8. Master of the Wind – 5.27
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sota on yleinen aihe metallin saralla ja muutenkin musiikissa. Yleensä joko lauletaan nykyajan taisteluista, kuten Toisesta Maailmansodasta, fantasiasodista örkkejä vastaan tai vanhoista, jopa antiikkisista taistoista, joissa miekat heiluvat ja keihäät lentävät lävistäen soturien kilvet. Vanhojen tasitelujen suhteen suuri osa lauluista on folk metalli -bändien kertomuksia viikinkien sotaisasta elämästä, mutta poikkeuksia toki löytyy. Kuuluisimpia vanhoista, mutta myös välillä nykyaikaisista taisteluista laulava Amerikkalainen Heavy/Power-metal bändi, Manowar. Vaikka Manowarillakin laulujen aiheena esiintyy viikingit, ovat kuitenkin keskiajan ritarimätöt hieman yleisempiä. Taisteluissa myös usein kerrotaan sotureiden veljeydestä toistensa kanssa ja luottamuksesta aseisiinsa. Totta kai nopeatempoisen ja agressiivisen sotateeman lisäksi löytyy hilipatihippaa-juomalauluja. Alussa manowarin musiikki ei ollut niin nopeaa, mutta vuonna 1987 ilmestyneessä albumissa, Fighting the Worldissa, Manowar löysi viimeinkin sen pysyväksi jääneen tyylin. Seuraava albumi, vuoden 1988 Kings of metal, jatkoi Fighting the worldia vieden bändiä yhä musikaallisesti kehittynneemmäksi. Nopeat, Power-metalmaiset kappaleet veivät albumia eteenpäin, pysähtyen aina välissä olevaan rauhalliseen kappaleseen. Seuraavaksi oli Manowarin tehtävä yhä oman tyylistä, mutta silti vieläkin parempaa ja kehittyneempää musiikkia. Ongelmana oli myös se, että bändin todella tunnettu ja hyvä kitaristi Ross The Boss erosi Kings of metalin jälkeen yhtyestä. Hänen tilalleen Manowar otti tuurajaksi David Shanklen, keskinkertaisen kitaristin, joka toimikin yhtyeessä vain yhden albumin ajan. Neljä vuotta manowar näki vaivaa seuraavan albuminsa eteen. Näin syntyi The Triumph of Steel.

Kansi on sitä tuttua Manowaria: sixpack-soturi seisoo pitäen käsissään kahta metallista asetta. Nyt saamme nähdä, mihin Manowar käytti paljon aikaa. Heti ensimmäiseksi nimittäin silmiin osuu kummastuttava aloitusbiisi: Achilles, Agony and Estacy in Eight Parts. Kyseessä on siis Kreikan taruista tutun heeroksen, Akilleuksen elämästä ja seikkailuista aina elämän alkuvaiheista kuolemaansa Troijan sodassa. Biisi on jaettu yhdeksään osaan: alkumelodiaan ja kahdeksaan tarinaosuuteen. Seitsemäs osa, The Desecration of Hector's Body, on lisäksi jaettu vielä kahteen osaan. Näin syntyy Manowarin kaikkien aikojen pisin kappale, jolla on yhteispituutta kunnioitettavat kaksikymmentäkahdeksan minuuttia ja kolmekymmentäkahdeksan sekunttia. Kyseessäon varsin kunnioitteva teos. Biisin ymmärtää parhaiten kokonaisena tarinana, mutta osat pystyy myös ajattelemaan yksittäisinä kappaleina. Biisi on sitä kahdesta edellisestä levystä tuttua meininkiä, tosin paikoitellen ehkä hieman monimutkaisempaa. Biisi jyrää eteenpäin ja vihdoin tämä massiivinen teos loppui. Oli kyllä aikamoinen veto Manowarilta. Seuraava biisi on samaa tuttua metallia ja veljeyttä ylistävää manowaria, että oikein hymy tulee huulille. Ah, kunpa tätä jatkuisi. Kolmas kappale, Ride the Dragon, alkaa korviasärkevän oudon örinän jälkeen Manowarmaisella riffillä, joka viekin kappaletta loppuun asti. Hyvä biisi, mutta melko yksinkertainen. Ei siis Manowarilla usein esiintyvästi positiivisesti yksinkertainen, vaan pikemminkin turhan simppeli ja keskinkertainen veto. Spirit horse of the Cherokee on taas hieman erilainen veto Manowarilta. Intiaaneista kertova laulu on hyvä, muttei sekään vedä vertoja levyn aloitukselle vaan jää hieman unohduksiin. Ei, levyn pienoinen alamäki ei saa jatkua enempää. Mutta sitten tulee vielä Burning, joka on parempi kuin kaksi edellistä biisiä, muttei siltikään sitä, mitä vielä kaivattaisiin. Pienoisesta alamäestä huolimatta Manowar on Manowar ja soturillisen hyvä.

Kuudes kappale, Power of Thy Sword alkaa miekkojen kalinalla toisia vasten. Tätä jatkuu vähän aikaa, kunnes yhtäkkiä alkaa eteenpäin mättävällä riffillä. Korvat heristyvät, sillä levy heräsi taas. Melkein kahdeksanminuuttisen biisin keskivaiheilla on Manowarille tuttuuntapaan rauhallisempi kohta, jonka jälkeen alkaa vimeiset mätöt. Olkoon biisin keskellä "tylsempi" kohta tai ei, on Power of Thy swrod silti helvetin hyvä biisi. Supereeppisellä lopullaan biisi kohoaa bändin parhaimmistoon. Sanoitukset kertovat sotureista, jotka tasitelevat sodanjumalien määräämää häviön kohtaloa vastaan. Varsinkin lausahdus "This is my blade, this is my hate, born to die with metal and laught at my fate!" On jäänyt ikuisesti mielenisyövereihin. Tunnelma kohosi kattoon. The Demon's whip alkaa puheella ja sen jälkeen tuleva hidas, mutat raskas riffi vie biisin melkein loppuun asti. Vasta lopussa alkaa todella nopea mättö joka lopettaakin kappaleen. The Demon's whip on alun tylsyydestä huolimatta todella hyvä biisi, vaikkei Power of Thy Swordin tasolle enää ylläkkään. Levyn lopettaa vielä Manowarin yksi parhaita rauhallisia kappaleita, Master of the Wind. Hyvä lopetus, sillä rauhalliseen biisin loppuva levy jättää yleensä paremman maun. Keskivaiheella ollut "tylsempi" kymmenen minuuttia ehkä huonotaa albumia hieman, mutta kyseessä on silti loistoteos. Manowar näytti, että he pystyvät samaan vanhaan ilman huippukitaristi Ross the Bossiakin. David Shankle hoiti osuutensa ihan hyvin, eikä valittamista löydy. Ääni on muutenkin yleisesti vieläkin hiotumpaa kuin Kings Of Metalilla, ja musiikkikin on entistä kehittyneempää. Melkein konseptialbumia vastaava aloituskappale oli uskalias veto, mutta se onnistui. Vaikka kuinka monta tuhatta vihollista marssisi Manowaria päin, on selvä totuus, ettei mikään pystyisi kaatamaan tätä joukkoa. Jos olet sydämessäsi metalliveljemme, osta tämä levy, sillä siinä on aitoa soturimetallia juuri sinulle.

Lyhyesti: Ross The Bossin eroaminen ei kukistanut mahtavaa Manowaria, vaan yhden uuden väliaikaisen soturin avulla saatiin uusi vanhaa tasoa oleva eeppisyyteen yltävä metallilevy.

91/100